Minimalistinen, liikkuva arkeni - näin mielipiteitä jakava elämäntapani toimii

Minulle minimalismi on elämäntapa. En aiemmin ymmärtänyt, kuinka paljon vapaampi oloni onkaan, kun turha tavara on karsittu eikä tavarat vaadi jatkuvaa huomiotani. Olen myös muuttanut keskimääräistä useammin, joten siinäkin mielessä tavaramäärä on ollut syytä pitää maltillisena. Tavaroiden jatkuva pakkaaminen, lajittelu, varastointi, uudelleen asettelu jne. on hyvin kuluttavaa. Siksi olen valinnut elämäntavan, jossa voin vaihtaa paikkaa ilman, että joudun käymään aina uudelleen läpi tämän muuttorumban. Olen karsinut kaiken lähes niin minimiin kuin suinkin mahdollista. Osaisin luetella suurin piirtein kaiken omistamani yksittäisiä vaatekappaleita myöten ranskalaisin viivoin, mikäli olisi tarve.

Omaisuus sitoo

Tämä onkin kai se suurin syy, miksi olen valinnut tällaisen elämäntavan. En halua olla jumissa tavaroissa. Ei niitä voi vain jättää johonkin ja lähteä moneksi kuukaudeksi reissuun. Ne vaativat huomioita, huoltoa ja siivousta. Olen muutaman kerran elämässäni pakannut tavarani varastoon ja huomannut, että ne kummittelevat minua. Ajatukseni harhailevat jatkuvasti siihen, että niille pitäisi tehdä jotakin. Ne muistuttavat olemassaolostaan, vaikka eivät ole edes näkösällä.

Ajatus siitä, että olen leväyttänyt elämäni sinne tänne on jollakin tavoin ahdistava. Kaipaan huolettomuutta, jossa voin matkustaa ja elää vapaana. Kenties taustalla on jotakin sellaista, että sen lisäksi, että voin lähteä reissuun, minun ei tarvitse palata sieltä.

Niille, joista tällainen nomadi-elämäntapa tuntuu käsittämättömältä haluan sanoa, ettei kyse ole kuitenkaan mistään hetkellisestä kolmenkympinkriisi -tyyppisestä jutusta vaan näin olen toiminut jo lähemmäs 10 vuotta. En haikaile tällä hetkellä mihinkään, olen tyytyväinen ja arvostan sitä, mitä minulla on. En siis tarvitse myöskään mitään valkoista, minimalistista sisustusta ympärilleni vaan ainoastaan tunteen siitä, että minä olen vapaa.

Kiinnittymättömyys ja samastuminen - teenkö eroa itsestäni?

Minimalismi ''harrastukseni'' taisi alkaa vuonna 2015. Silloin luin netistä kaiken, mitä vain vähänkään viittasi minimalismiin. Sen jälkeen tahti vain kiihtyi ja myin omaisuuttani pois. Minulla ei oikeastaan ollut mitään suuntaa, halusin vain selvittää ja käydä läpi omistamani asiat, joita olikin kertynyt laatikoittain. Nyt mietin, että mitähän niissä laatikoissa oikein oli? En taida enää edes muistaa. Koin tämän projektin seurauksena vapautuvani jostakin - tai kyllähän se vapauttaakin menneestä, kun polttaa päiväkirjansa - kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti. Jossakin vaiheessa kuvaan tuli matkustelu, joka niin ikään sai minussa heräämään kiihkeän halun lähteä ja katkaista siteeni tavaroihin. Reppu riittäisi minulle, päätin.

Myöhemmin muutin Egyptiin ja ymmärsin, ettei se olisi ollut mahdollista mikäli minulla olisi ollut vakituinen asunto ja koko omaisuus nätisti paikoillaan. En olisi pystynyt jättämään sellaista taakseni. Minimalisti-nomadina valinta jäädä Egyptiin ei ollutkaan mitenkään epätavallinen. Minulla ei ollut pakkoa olla missään eikä mitkään tavarani huudelleet nimeäni. Tapasin lisää kaltaisiani ja nautin sellaisten ihmisten seurasta, jotka olivat päättäneet laillani ottaa läppärin mukaan ja lähteä avartamaan maailmankuvaansa.

Nyt, vuosia myöhemmin, olen yhä tällainen kummajainen, jolle vakituinen asunto ja suuri omaisuus ovat kauhistus. Pohtiessani asioita syvemmin olen tullut siihen tulokseen, että oikeasti tavarat eivät ehkä olekaan se ongelma vaan se, että olen halunnut olla määrittelemättä itseäni niiden kautta. Olen halunnut lakata samastamasta itseäni siihen henkilöön, joka omistaa nämä asiat tai niistä käsitteistä ja asioista, jotka ovat tehneet minusta minut. Siitä henkilöstä, jolle kaikki nuo asiat olivat joskus niin tärkeitä ei ole enää juuri mitään jäljellä. Vihdoinkin voin olla se, joka olen, ilman, että mikään ulkoinen asia, tavara tai mielipide määrittelee minua.

Tavaroista ja omistamisesta sekä siitä, miten ne vaikuttavat siihen keitä olemme tai keitä haluaisimme olla muiden silmissä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Uskon, että tässä asiassa olisi lähes jokaisella pohdittavaa.